Sosiaalihuollon asiakkuudet kertovat enemmän yhteiskunnasta kuin yksilöistä. Ne paljastavat eriarvoisuuden, arvovalinnat ja sen, mihin emme ole vielä osanneet vastata. Samalla ne pakottivat minut pohtimaan omaa suhdettani vaikuttamiseen ja politiikkaan.
Sosiaalihuollon asiakkaiden haasteet eivät ole vain yksilön ongelmia, eivätkä ne synny tyhjiössä. Taloudellinen eriarvoisuus, työttömyys, työelämän murros, mielenterveys- ja päihdeongelmat, perheiden ja ihmissuhteiden kuormitus ja kotoutuminen ovat monien asiakkaiden elämäntilanteiden taustalla. Samalla ne ovat koko yhteiskuntaa koskettavia kysymyksiä.
Sosiaalihuoltoon heijastuu valtavan paljon yhteiskunnan tila, sen arvot ja toimintatavat. Sosiaalihuolto on yhteiskuntamme peili – se näyttää ne kohdat, joissa emme ole kyenneet turvaamaan kaikkien hyvinvointia. Olen usein pohtinut, onko sosiaalihuollossa mahdollista työskennellä kiinnostumatta yhteiskunnallisista asioista. Ehkä ei. Ainakaan itselleni se ei ole mahdollista. Pari vuosikymmentä sosiaalihuollossa ovat muodostaneet myös tarkan kuvan, mitä itse pidän merkityksellisenä yhteiskunnassa.
Kunta- ja aluevaalien alla minut saatiin lopulta innostettua mukaan politiikkaan. Matkaan mahtui myös positiivista väsytystaistelua, jota muistelen nyt lämmöllä. Jo aiemmissa vaaleissa minua oli pyydetty ehdokkaaksi, mutta silloin en kokenut itseäni poliittisesti varteenotettavaksi. En tunnistanut itsessäni potentiaalia. Ehkä tiedostamattani ajattelin, ettei politiikka kuulu sukuumme. Kaikki tuntui liian vieraalta ja etäiseltä.
Viime vaalit kuitenkin muuttivat ajatteluani. Löysin itsestäni paljon uutta – ja yllättäen myös suvustani. Isoisoisäni on toiminut Punkalaitumen kunnanvaltuuston puheenjohtajana ja ollut aktiivinen Maalaisliiton paikallisvaikuttaja. Myös hänen isänsä on kuvattu monin tavoin yhteisön vaikuttajaksi. Oli ilahduttavaa huomata, etten ollutkaan sukuni ensimmäinen poliittisesti aktiivinen henkilö.
Joulun alla tätini kertoi sukulaisemme todenneen: “Nyt olisi Jaakko-pappa ylpeä.”, viitatessaan vasemmistolaiseen politiikkaan lähtemisestäni. Tuo lause kosketti minua syvästi. Lapsena vietin paljon aikaa papan luona, ja minulla on hänestä lämpimiä muistoja. Muistikuvissani pappa oli suuri ja rauhallinen mies, joka nauroi paljon ja oli työntekijöiden puolella. Hän ajoi mopedilla ja teki kirvesmiehen töitä. Iltaisin pappa kehotti syömään hyvin, että jaksan nukkua.
Sain nyt kuulla, että pappani oli ollut vasemmistolainen. Hän ei ollut aktiivinen kunnallispoliitikko, mutta osallistui esimerkiksi vaalitoimikuntaan ja kotiin tuli Kansan Uutiset. Tämä tieto tuntui joululahjalta. Jokin loksahti paikalleen.
Arvot ovat asioita, joista ei tingitä. Ne syntyvät monista lähteistä – eläen, kokeillen ja erehtyen. , Uskon, että arvoissamme kulkee mukana paljon edellisten sukupolvien viisautta. Aloin ymmärtää, miksi olin päätynyt Vasemmistoliittoon: ajamaan tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja jokaisen oikeutta hyvään elämään. Ehkä se on ollut myös kipinä uravalinnasta sosiaalihuollossa.
Tuntui kuin olisin tullut kotiin. Olin yhdistänyt sosiaalihuollon ja politiikan.
Kiitos tästä lahjasta, Tuula ja tätsä.
Kuvassa pappani ennen pappamopoa vuonna 1958
Lisää kommentti
Kommentit